Welcome, Guest. Please Login
YaBB - Yet another Bulletin Board
 
  HomeHelpSearchLogin  
 
Pages: 1
Send Topic Print
Perheloma Islaylla (Read 1632 times)
drystone
Sata plakkarissa
***
Offline



Posts: 141
Mikkeli
Gender: male
Perheloma Islaylla
16. Feb 2015 at 11:22
 
Laiskuuttani en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa tänne mitään aiemmin, mutta.. here goes! Toivottavasti tästä on hyötyä jollekulle matkaa suunnittelevalle perheelliselle Islay-fanille. Smiley

Teimme viikon perheloman Islaylle viime vuoden syys-lokakuun vaihteessa. Itse kävin Islaylla kaveriporukalla ensimmäisen kerran vuonna 2007, ja siitä lähtien halusin palata saarelle. Ajatus matkasta kypsyi mielessä pitkään ja sen toteutuminen perheen myötä tuntui välillä hieman epärealistiselta. Mutta viimein noin vuosi ennen matkaa sain vaimoni innostumaan ajatuksesta riittävästi ja aloimme säästää varoja matkaa varten. Matkaan lähtivät minun, vaimoni, 10-vuotiaan pojan ja 6-vuotiaan tyttömme lisäksi myös omat eläkkeellä olevat vanhempani. Niin ja sattuvasti vaimoni oli matkan koittaessa seitsemännellä kuulla raskaana!

Vaikka viikon aikana olisi ollut mukava nähdä muutakin Skotlantia, päätimme viettää koko viikon Islaylla, jotta ylimääräistä paikasta toiseen siirtymistä olisi vähemmän. Ja tottahan toki jo pelkästään Islaylla riittää koettavaa! Oikeastaan viikkokin tuntui aivan liian lyhyeltä ajalta. Mutta monenlaista ennätimme tehdä silti.

Matkamme kesti lauantaista lauantaihin. Meno- ja paluumatkat olivat pitkiä ja melko uuvuttavia, mutta toisaalta oli helpottavaa päästä määränpäähän kertarykäyksellä. Islaylla majoituimme Port Charlottessa "self-catering" mökissä, jonka valitsin melko sattumanvaraisesti www.islayinfo.com sivuston kautta. 11 Shore Street oli paikan nimi/osoite - oikein mukava ja siisti mökki Loch Indaalin rannassa hotellia vastapäätä. Varaukset ja maksujärjestelyt hoituivat vaivattomasti sähköpostitse paikan omistajan kanssa - voin suositella. Loistavana yllätyksenä keittiön pöydällä oli saapuessamme pullollinen Laphroaig Selectiä!

En ollut tehnyt kovin tarkkoja suunnitelmia viikon varalle, ainakaan aikataulun suhteen. Ainoastaan pari tislaamokierrosta varasin ennen reissua koska olisimme liikkeellä isommalla porukalla. Muutoin etenimme fiiliksen, porukan jaksamisen ja vähän sään mukaan.

Tislaamot, joilla vierailimme olivat Laphroaig ja Bruichladdich - näiltä siis varasin peruskierrokset etukäteen. Laphroagilla kävimmekin kaikki yhdessä. Lapsetkin viihtyivät kierroksella hyvin kun erikoisia paikkoja ja uutta koettavaa riitti (lattiamallastamo, varastot yms). Ainoastaan tislaamoalueella vallitseva tuoksu ei ollut tyttäremme mielestä erityisen miellyttävä Smiley Lapset otettiin huomioon myös kierroksen päätteeksi kun opas antoi heille limsaa ja sipsejä. Raskaana oleva vaimokin sai 5cl pullon mukaan.

Bruichladdichilla kävimme sitten myöhemmin viikolla. Kierroksen ajaksi vaimo jäi tytön kanssa majapaikkaan valmistamaan lounasta - siitäkin syystä etten halunnut raahata lasta tislaamolle väkisin (tuoksusta se kun ei tosiaan pitänyt). 10-vuotias poika sen sijaan viihtyi tislaamolla oikein hyvin. Bruichladdichin kierroksella oli mukavan intiimi ja levollinen tunnelma, koska meidän lisäksi mukana oli vain yksi toinen pariskunta. Kierroksen lopuksi saimme vapaasti valita maistiaiset tiskin valikoimista. Useampaakin olisi saanut mutta kuskin ominaisuudessa en valitettavasti voinut. Poika sai jälleen limpparia. Itselleni ostin lähtiessä pullon Port Charlotte Scottish Barley viskiä.

Vielä kolmas tislaamo, jolla kävimme kierroksella viikon aikana oli Kilchoman. Täällä kävimme vaimon kanssa kahdestaan samalla kun vanhempani jäivät lastenvahdeiksi Port Charlotteen. Edellisellä visiitillä 2007 Kilchoman ei tainnut edes järjestää opastettuja kierroksia, ainakaan emme sellaisella tuolloin käyneet. Tällä kertaa opas esitteli pienet ja vaatimattomat tuotantotilat meille ja muistaakseni kolmelle muulle henkilölle, joten kierros oli taas hyvin intiimi. Lopuksi maistelimme Machir Bay ja 100% Islay-pullotteet - hyviä viskejä molemmat! Vaimo ei valitettavasti saanut samplejä mukaan mutta pieni tasting-lasi jäi sentään muistoksi. Nautimme vielä tislaamon ravintolassa lounaan ja aivan mahtavat jälkiruuat. Itse otin Machir Bayssä (viskissä, ei meressä) uitetun brownien paksulla kermalla höystettynä. Parhaita jälkiruokia ikinä!

Kuten totesin, Islaylla riittää koettavaa myös tislaamojen lisäksi. Esim. ensimmäisenä päivänä tutustuimme kauniiseen Port Charlotten kylään, josta löysimme mm. mukavan leikkikentän. Kävimme myös Machir Bayn ja Saligo Bayn rannoilla ihailemassa kuohuvan Atlantin pauhua. Patikoimme eväsretkelle American Monumentille ja vierailimme Kildaltonin kirkolla. Yhtenä päivänä kävimme retkellä Juralla. Bunnahabhainin tislaamolle johtavan tien alusta löysimme Persabus Pottery nimisen keramiikkamaalaamon, jossa lapset saivat taiteilla omat keramiikkatyönsä matkamuistoiksi, ainutlaatuinen kokemus sekin. Vierailimme myös Islay Woollen Millin kutomossa, jossa on tehty skottiruutukankaita mm. moniin tunnettuihin elokuviin, kuten Braveheart, Rob Roy ja War Horse. Varsinkin äitini ihastui kutomoon aivan täysin.

Ehkäpä kaikkein parasta matkassa oli kuitenkin se, että saimme viettää aikaa yhdessä, todella upeassa paikassa. Missä tahansa, olimme aina lähellä luontoa. Näimme paljon eläimiä - esim. lampaita, peuroja, kaneja, hanhia, hylkeitä ja jopa laamoja. Ilma oli puhdasta, tuoksut ja maisemat mahtavia. Jälkeenpäin oli hauska todeta, että lapsemme eivät kertaakaan todenneet että heillä olisi ollut tylsää. Oli helpottavaa päästä kauas ostoskeskuksista ja kulutushysteriasta, jossa olisi jatkuvasti kiellettävä lapsia haluamasta jotain lelua tai tavaraa. Eivätpä nuo tuntuneet sellaista kaipaavan. No, Bowmoren pikkupuodit tarjosivat sentään jotain houkutuksia, mutta sopivassa määrin. Smiley

Voin todella lämpimästi suositella matkaa Islaylle myös perheellisille mallasviskin ystäville. Oma kokemus oli ainakin unohtumaton. Tärkeintä lienee tehdä tällainen matka lasten ehdoilla, jolloin matkasta nauttii kaikki. Ja toivon mukaan kaikki haluavat palata Islaylle uudelleen!
Back to top
 
« Last Edit: 16. Feb 2015 at 16:14 by drystone »  
  IP Logged
eläväpullo
Viisisataa rikki
*****
Offline



Posts: 521

Re: Perheloma Islaylla
Reply #1 - 16. Feb 2015 at 16:05
 
Oikein! Nuorena on vitsa väännettävä! Ei vaan, kiitos loistavasta rapsasta, kiva kuulla tällaisista hieman luovemmistakin lomakokoonpanoista/teemoista.
Back to top
 
 
WWW   IP Logged
Pages: 1
Send Topic Print